Vaikeeta, hankalaa... mitä vielä :(

Voih.. Mulla olis noin sata asiaa kirjotettavana tänne, lähinnä omista tunteista. Saa nähä montako saan tähän näytölle..

Eilinen päivä/yö meni masukin kohilla hyvin, tosin omia hermoja raastaa se että olen täysin vankina omassa kodissani.. Jokapaikasta kuuluu vaan että "älä tee, älä mee, älä kävele noin kovaa, nouse varovaisesti.." Parikertaa eilen meinas itku tulla kun mies jatkuvasti kontrolloi. Enköhän minä itse tunne kroppani parhaiten ja osaa ottaa varovaisesti. Jos kävelen liian nopeasti ja tulee jotain tuntemuksia, hidastan tahtia.. Maalaisjärkeä saa käyttää. Pakkohan mun on tästä sohvalta joskus vessaan ja suihkuunkin mennä?

Ja tosiaan, en kuulemma osaa pyytää mitään vaan valitan kaikesta suoraan... No helppo se miehen on kiukutella ja olla pahalla päällä, hän ei ole vankina omassa kodissaan ja täysin muiden armoilla.. Itsehän olen.. vielä pitkään. Tämä tulee olemaan todella stressaavaa minulle, vaikka tykkään passuuttaa ihmisiä ni nytkun pitää kysyä kaikesta.. "saanko vettä, käytkö kaupassa, pesetkö pyykit, viikkaatko ne kaappiin, tiskaatko..." Tässä on pien totuttelu.. Jospa tämä ahdistus ajan kanssa menisi pois? Näin toivon, koska en haluaisi masentua tässä vaiheessa enempää ( minulla on taipumusta masennukseen.) ja muutenkin kokoaikainen huoli vauvasta. Stressi ei tee yhtään hyvää nyt keholle ja kun en kerta mitään saa tehdä niin stressaan että kaikki hoituisi! No, sen näkee tässä ajan kanssa saako mies hoidettua muuton ja kaiken ihan yksin. Toki hänellä on ystävät ja sukulaiset auttamassa. Toivon että hän selviää ilman sen suurempia stressitekiöitä.

Ymmärrän tokiä ei tämä Jampallekkaan helppoa ole, ja meidän parisuhteemme tulee olemaan kovilla tässä mutta eikai sitä energiaa pidä enää kuluttaa tappeluun? Niinkuin aikaisemmin sanoin, tämä vaatii totuttelua minulta koska en tykkää että ihmiset pahemmin minua kontrolloi.. Nyt on pakko siis nielasta ja hyvä kohta myös harjoitella pitkäjänteisyyttä! En vain tällähetkellä jaksaisi ylimääräisiä tappeluja ja tiuskimisia ja jos Jamppa tätä menoa jatkaa ni sitten kyllä pimahtaa pää... Tai sitten ei... Tosi sekavat tunteet tällähetkellä ja jotenkin vaikea pukea ne sanoiksi.. Nää postauksetki on niin sikinsokin sekaisin että kukaan lukijakaan varmana pysy kärryillä :D Pahoitteluni! Yritän saada tällätavalla vähän ajatuksia selkeämmäksi jos vaikka joskus saisin jonkun järkevän postauksen aikaiseksi sitten :D

Vauvan potkut ja liikkeet tuntuu todella hyvin, ja hyvä niin sillä tiedän että pienellä rakkaalla tytöllämme on kaikki hyvin <3 Omat selkäkivut sais kyllä painua hiiteen, nimittäin tekee tuon nukkumisen aika hankalaksi.. ihankun ne painajaiset ei muuten tulis nukkuessa.. ärgh :(

Olen myös alkanut miettimään, että olenko vaan itsekäs paska kun ajattelen että jos itsellä on hyvä olla, vauvallakin on.. Jampan mielestä ajattelen vain minäminäminä, mutta jos en ajattele minäminäminä niin miten vauvvallakaan voisi olla asiat paremmin? Kaikki minun tuntemukset ja ylipäätään kaikki mitä teen, syön, tunnen vaikuttaa myös lapseen.. Eli pitäisikö ajatella vauva vauva vauva ja jättää oma hyvinvointini listan kärjille vai ajatella minäminäminä?
Kaksipiippuinen juttu, yritän ajatella molempia yhtä paljon.. mies vaan huomaa nähtävästi sen toisen puolen..

Pitäis varmaan Jampan kanssa näistä tuntemuksista keskustella.. se on vaan niin hankalaa kun en osaa kertoa tunteistani oikein vaan kerron ne väärillä sanoilla, tulen väärinymmärretyksi ja siitä syntyy sotatila.. Ja nyt sitä ei saisi tapahtua...

Niin ja tosiaan anteeksi sekavat postaukset... Yritän vaan järjestellä omaa mieltä :D
Hyviä viikonlopun jatkoja kaikille!!

-Suvi